Hyppää sisältöön.
Omat työkalut
Osiot
Olet täällä: Etusivu Yhteistyöverkosto Arkisto 2006-2007 Seminaari Jyväskylässä 3.-4.5.2007
Tehdyt toimenpiteet

Seminaari Jyväskylässä 3.-4.5.2007

Viimeisin muutos 04.05.2007

eNorssi-yhteisö kutsutaan arviointi- ja kehittämisseminaariin Jyväskylään.

Kahvilla

Arviointi- ja kehittämisseminaari Jyväskylässä

Harjoittelukoulujen eNorssi-yhteistyöverkoston perinteinen kevätkokoontuminen järjestetään tällä kertaa Jyväskylässä 3.-4.5.2007.

Seminaaripaikkana toimii Jyväskylän normaalikoulu (perusopetus 7-9 ja lukio). Osoite on Yliopistonkatu 1. (Jyväskylän kartta.)

Tapahtumaan kutsutaan kaikki yhteistyöverkoston toiminnan kehittämisestä kiinnostuneet henkilöt. Erityisesti kutsumme mukaan eNorssi-yhdyshenkilöitä, eri hankkeiden toimijoita ja rehtoreita.

Seminaarin tavoitteena on

  • esitellä ja arvioida kuluneen lukuvuoden yhteistoimintaa
  • ideoida tulevia toimintoja
  • pohtia laaja-alaisesti yhteistyöverkoston roolia ja tehtäviä tulevaisuudessa

Johtoryhmä on tehnyt alustavan toimintasuunnitelman tulevalle lukuvuodelle.

Ohjelma

torstai 3.5.

11-12 koululounas

12.00-12.20 seminaarin avaus, Vesa Toivonen: eNorssin tehtävä ja tulevaisuus

12.20-12.45 Aki Asola: Kansanvalta.fi

12.45-13.00 Teemu Kiijärvi: eTaitava

HUOM! Rinnakaisena ohjelmana yhteiskuntaopetuksen kehittämisseminaari klo 13-16.30 >>> Ohjelma ym. / työryhmien kokoontumisia (mm. EOT, lukioiden verkko-opetus)

13-14.30 hankkeiden esittelyä ja keskustelua

  • Erilaisen oppijan tuki
  • FYKE-kehittäminen
  • Kansalaisvaikuttaminen
  • Yrittäjyyskasvatus
  • UNESCO-toiminta
  • Ohjaajakoulutus
  • Verkko-opetus
  • Kansainvälinen toiminta
  • Portaalin kehittäminen
  • Muut, mm. opetusharjoittelun arviointi

14.30-15.00 päiväkahvit

15.00-16.30 ryhmätyöskentelyä

18.30- Illanvietto Vesilinnassa: luontomuseo, näköalatorni, illallinen ravintola Vesilinnassa

perjantai 4.5.

9.00-10 Jari Koivisto OPH: Tulevaisuuden haasteet ja yhteistyömahdollisuudet

10-10.45 ryhmätyöskentelyä

10.45 ryhmätyöskentelyn koonti ja keskustelua

11.30 eNorssi-organisaation vuosikokous

12.00 seminaarin päätös ja koululounas

Työryhmät voivat järjestää tarvittaessa rinnakkaista ohjelmaa. Lisätietoja projektivastaavalta.

TERVETULOA!

Yhteistyöverkosto