2.2. Eläimistön merkitys maanviljelyksen synnylle ja kehitykselle

Euraasialaisella alueella oli runsas maanviljelykseen soveltuvia kasvilajikkeita ja siellä oli myös eniten luonnonvaraisten nisäkkäiden ehdokaslajeja. Ne mahdollistivat Euraasian muuntumisen domestikaation keskukseksi. Nautakarja, hevonen ja aasi, jotka ravinnon lisäksi toimivat voimalähteinä, mahdollistivat maanviljelyksen kehittymisen siten, että se mullisti koko tuotanto- ja elintavan sekä kulttuurin. Amerikan mantereella kasvien ja eläimistön osalta tilanne oli huomattavasti heikompi ajatellen maanviljelyksen ja karjanhoidon kehitystä. Alueella oli viisi kesytettäväksi soveltuvaa eläinlajia: kalkkuna Meksikossa, laama/alpakka ja marsu Andreilla, myskisorsa Etelä-Amerikassa ja koira. Niiden merkitys lihantuotannon kannalta oli huomattavasti vähäisempi kuin lehmän, lampaan, vuohen tai sian. Mutta ennen kaikkea niistä yksikään ei soveltunut hyödynnettäväksi maanviljelyksessä.  Eläimistön osalta samankaltainen tilanne vallitsi myös Australiassa, Uudessa-Guineassa ja eteläisessä Afrikassa. Viljelyskasvien ja eläimistön siirtymiseen ja hyödyntämiseen uusilla alueilla vaikutti suuresti mantereiden pääakselien suunnat. Euraasialaisella alueella maanviljelyksen, eläimistön ja uuden teknologisten innovaatioiden leviäminen toteutui nopeasti itä-länsisuuntaista akselia pitkin. Amerikassa ja Afrikassa leviämisvauhti pohjois-eteläsuunnassa oli huomattavasti hitaampaa. Afrikassa esteet muuttuivat lähes ylitsepääsemättömiksi. Välimeren alueen viljelykasvit, joista tuli Egyptin maatalouden perusta, eivät menestyneet Sudania etelämpänä kesäsateiden ja päivän vaihtelun vähäisyyden vuoksi. Afrikan pohjois-eteläsuuntainen akseli oli myös karjan leviämisen olennaisena esteenä. Päiväntasaajan Afrikan tsetsekärpänen, joka on unitaudin aiheuttaja, oli tuhoisa Euraasiasta ja Pohjois-Afrikasta tuodulle karjalle. Esimerkiksi hevonen ei milloinkaan kulkeutunut tsetsekärpästen vyöhykkeen läpi. Tällä kaikella oli valtava merkitys tulevaisuudelle.


Ilman soveltuvaa vetoeläintä aura, ies ja valjaat olivat tarpeettomia alueilla, joissa ei ollut maanviljelykseen soveltuvia eläimiä. Aura, joka keksittiin Mesopotamiassa ja Egyptissä n. 3000 vuotta eKr. ja Kiinassa 1400 vuotta eKr., mullisti maanviljelyksen ja yhdisti erottamattomasti toisiinsa kasvinjalostuksen ja karjankasvatuksen. Sen lisäksi Amerikan mantereelta puuttui Euraasiassa saatavilla oleva vetoeläin. Kaupan ja kuljetuksen kehityksen kannalta pyörän keksiminen merkitsi mullistusta. Englantilaisen arkeologi Gordon Childen mukaan ”Lähi-idän ihmiset olivat … jo ennen 4. vuosituhannen loppua saaneet maakuljetuksiinsa häristä, hevosista ja aaseista voimalähteensä sekä pyörän keksimisen jälkeen kulkuneuvon”. Vasta 1800-luvulla keksittiin ja otettiin käyttöön parempia menetelmiä.


Maanviljelykseen ja kuljetukseen soveltuvat eläimet puuttuivat niin Amerikasta, Afrikasta, Australiasta ja Uudesta Guineasta. Siellä missä maanviljelystä syntyi, maan muokkaaminen oli tehtävä käsin eikä auraa vetävällä eläimellä. Siten viljelyala ihmistä kohden jäi pieneksi ja viljelystä ei voitu laajentaa käsin vaikeasti muokattavalle maaperälle. Amerikan mantereella ei keksitty auraa, eikä pyörää, koska ne edellyttivät vetoeläintä. Se askel, joka Lähi-idässä nosti maanviljelyksen korkeammalle tasolle, oli vetojuhdan kesyttäminen. Niinpä muualla jouduttiin tyytymään kaivukeppiin ja selkätaakkaan. Näin kasviston ja eläimistön erilaisuudella oli kauaskantoisia vaikutuksia, jotka asettivat molemmat pallonpuoliskot eri radoille ja erilaisti niiden kehitysvauhdin. Vuonna 1492 lähes kaikki Euraasiassa eläin-, vesi-, tuulivoimalla hoidetut asiat tehtiin Amerikoissa edelleen ihmisen lihasvoimalla. Myös pyörä tai ratas, jota sovellettiin Euraasiassa myös keramiikan valmistukseen ja kelloihin, jäi Amerikoissa tuntemattomaksi. Siellä ei keksitty ainuttakaan näistä rattaan käyttötavoista ja siellä rattaita oli vain meksikolaisissa keraamisissa leluissa.


Edelliseen lukuun | Seuraavaan lukuun