2.3. Kulttuurien eriaikaisesta kehityksestä

Kansojen ja kulttuurien eriaikaiseen kehitykseen eri mantereilla ennen vuotta 1500 vaikutti ennen kaikkea ”eri mantereiden erilaiset, domestikaation lähtökohdiksi sopivat luonnonvaraiset kasvi- ja eläinlajit” (Daimond). Toisena tekijänä oli ekologiset ja maantieteelliset esteet, jotka vaikuttivat maanviljelyksen leviämisen nopeuteen. Niillä oli olennainen merkitys erilaisten innovaatioiden siirtymisnopeuteen, sillä siihen vaikutti ihmisten siirtyminen ja muuttoliike mantereen sisällä. Mantereiden eristyneisyydellä sekä niiden pinta-alojen ja väestön kokojen erolla oli myös oma merkityksensä. Mantereen suurempi koko ja väestömäärä merkitsivät enemmän potentiaalisia keksijöitä, enemmän kilpailevia yhteiskuntia, enemmän innovaatiota tarjolla.


Maanviljelys, siihen liittyvän tekniikan parantaminen (aura, ies, ratas, valjaat, pyörä, kuljetusjärjestelmä) ja karjanhoito merkitsivät vallankumouksellista yhteiskunnallista kehitystä. Tähän parhaat edellytykset maapallolla oli Hedelmällisen puolikuun alueella, jossa syntyivät Euraasian suuret innovaatiot. Tätä edesauttoi vielä se, että alueella pysyvän asutuksen syntyminen oli mahdollista jopa 2000 vuotta ennen maanviljelykseen siirtymistä. Rikas luonnonvarainen kasvisto houkutteli riistan alueelle. Metsästäjien ei tarvinnut mennä riistan luo, vaan riista tuli heidän luokseen runsaan ravinnon houkuttelemana. Tämä mahdollisti myös varhain siirtymisen eläinten kesyttämiseen. Amerikan mantereella kehitys kulki toisen suuntaisesti. Pysyvää asutusta syntyi vasta useita tuhansia vuosia sen jälkeen kun ensimmäiset kasvit otettiin viljelykseen. Siellä asettuminen pysyviin siemeniä kerääviin kyliin olisi merkinnyt luopumista lihan käytöstä.


Yhteiskunnallisen ja teknologisen kehityksen lisäksi euraasialaisella alueella oli kaksi suurta etua, jotka edesauttoivat myöhemmin eurooppalaisen valloituspolitiikan onnistumista sen alkuvaiheessa. Ensinnäkin eurooppalaisten etuna Amerikan mantereella oli hevonen, jolla oli suuri merkitys valloitussotiin. Tuolloin hevosen merkitys oli samankaltainen kuin ensimmäisessä maailmansodassa tankilla hevosia vastaan. Toinen eurooppalaisten liittolainen valloituspolitiikan toteuttamisessa olivat tarttuvat taudit kuten iso- ja tuhkarokko, influenssa, pilkkukuume, paiserutto, malaria, sikotauti, hinkuyskä, tuberkuloosi ja keltakuume. Taudit, joilla oli ratkaiseva merkitys eurooppalaisten kukistaessa Amerikan, Australian, Etelä-Afrikan ja Tyynenmeren saarten alkuperäiskansat, olivat siirtyneet ihmisiin kesytetyistä eläimistä. Euraasialaiselle väestölle oli kehittynyt tietty immuniteetti tai perinnöllinen vastustuskyky tautien suhteen.


Kolumbuksen ja Euroopan löytöretkien aikaan ilmenneet kehityserot eri mantereiden kansojen ja kulttuurien välillä eivät olleet syntyneet kansojen biologisesta erilaisuudesta, vaan maantieteellisistä ja biomaantieteellisistä sattumista sekä erityisesti kasviston ja eläimistön erilaisuudesta. Diamond toteaa: ”Euraasian melkoinen alussa saama etu kasvoi valtavaksi eduksi vuonna 1492, pikemminkin Euraasian omatakeisen maantieteen kuin erottuvan ihmisen älykkyyden seurauksena.”


Maanviljelyksen, karjanhoidon ja pysyvän asutuksen kehittymisen eriaikaisuus aiheutti kauaskantoisia seurauksia, jotka erilaistivat eri mantereiden kehitysvauhdin. Hedelmällisen puolikuun alueella kehittyi maanviljelyksen ja karjanhoidon myötä lisätuoton syntyminen, joka mahdollisti nopeammin työnjaon, kirjoitustaidon, kulttuurin, tieteen ja oikeus- ja lakijärjestelmän kehittymisen. Tärkeä edellytys valloituspolitiikalle oli keskitetyn poliittisen järjestelmän syntyminen valtion muodossa. Sen synnyn ja kehityksen hintana ja negatiivisena puolena oli hierarkkisen yhteiskuntarakenteiden synty. Englantilaisen historioitsijan Arnold Toynbeen mukaan sen hintana oli ”luokkaerot, alleviivattuna kaupunkien ja maaseudun alueellisten luokkien eroilla”. Tämä kehityksen toinen kallis hinta hänen mukaansa oli sota, jonka taloudellisena edellytyksenä oli tuotannon lisätuoton synty.


Edelliseen lukuun | Tehtäviin