2.1. Maanviljelykseen siirtyminen eri mantereilla

Maanviljelys kehitettiin useaan kertaan ja hyvin erilaisissa paikoissa. Se kehittyi itsenäisesti ympäri maailmaa eri tavalla ja erilaisella nopeudella. Missään maanviljelykseen siirtyminen ei tapahtunut nopeasti, mutta siitä huolimatta sitä voidaan kutsua kulttuuriseksi ja tekniseksi vallankumoukseksi. Se käynnisti sen kiihtyvän teknisen kehityksen, joka on ollut leimallista ihmiskunnan historiassa sen viimeisen sadasosan aikana.

Miksi maanviljelys ja karjanhoidon kehitys alkoi ja eteni nopeinten Hedelmällisen puolikuun alueella, joka ulottui Egyptistä, Israelin, Jordanian, Libanonin ja Syyrian kautta Persianlahdelle, ja laajeni sitten koko Euraasian alueelle? Maanviljelyksen kehityksen perusedellytys oli sopivien luonnonvaraisten viljelyskasvien olemassaolo.

Hedelmällisen puolikuun alueelle oli leimallista viljelykseen soveltuvien luonnonvaraisten kasvien epätavallisen suuri määrä. Alueella oli ennennäkemätön valinnanvara maanviljelyksen aloittamiseksi. Maailman parhaimmista 56 heinäkasvista 32 lajiketta tavattiin alueella. Alueen maanviljelys käynnistyi kahdeksan viljelyskasvin (mm. vehnä, ohra, linssi, herne, pellava) avulla. Toiseksi alueen ilmaston ja vuodenaikojen vaihtelevuuden vuoksi lajikkeiden joukossa yksivuotisilla kasveilla oli poikkeuksellisen suuri osuus.  Myös alueen erilaiset korkeuserot ja topografiat suosivat ensinnäkin ympäristöjen monimuotoisuutta ja toiseksi maantieteelliset korkeuserot johtivat porrastettuihin korjauskausiin, joka edesauttoi maanviljelyksen kehitystä alueella huomattavasti.  Verrattuna muihin alueisiin maanviljelyksen aloittamisen perusedellytykset Hedelmällisen puolikuun alueella olivat ihanteelliset.


Amerikan mantereella maisiin perustuvaa maanviljelystä kehittyi Väli-Amerikassa noin 3500 eaa. Yhtenä ongelmana oli se, että maissi oli vaikea viljeltävä. Maantieteellisistä ja ilmastovyöhykkeisiin liittyvien syiden vuoksi maissi kulkeutui hitaasti pohjoisen Amerikan mantereelle. Vasta 900-luvulla ilmaantui uusi, alueen lyhyisiin kesiin sopeutunut maissilajike. Nykyisen Yhdysvaltojen itäosassa maanviljelyyn siirtyminen tapahtui 2500 - 1500 eaa. Viljeltävinä kasveina olivat paikallinen kurpitsalaji sekä auringonkukka, päivänkakkaran sukulainen iiva ja pinaatin kaukainen sukulainen savikka, joita kasvatettiin yksinomaan syötävien siementen takia. Tarjolla olleiden viljelykasvien ravintoarvo oli liian heikko mahdollistaakseen täysipainoisen maanviljelyksen kehittämisen. Edelleen alueen asukkaat olivat pitkälti riippuvaisia luonnonvaraisten nisäkkäiden ja vesilintujen metsästyksestä sekä kalojen ja äyriäisten pyynnistä. Vasta kolmen uuden siemenkasvin (tatar, lännenhelpi ja pikkuohra) viljelyn aloittaminen 500-200 eaa. mahdollisti sen, että viljelyn kautta saatiin merkittävä lisä ruokavalioon. Daimondin toteaa: ”Yhdysvaltain itäosan viljelykasveihin perustuva ruoan tuotanto ei yksinään riittänyt kukoistuksen käynnistämiseen ja syyt on helppo määrittää. Alueen luonnonvaraiset viljakasvit eivät olleet lähimainkaan yhtä hyödyllisiä kuin vehnä ja ohra.” Hän jatkaa vielä: ”Edes modernilla tieteellä varustautuneet 1900-luvun kasvinjalostajat eivät ole saaneet irti Pohjois-Amerikan luonnonvaraisista kasveista.”

Pohjois- Afrikan alkuperäiset viljelyskasvit ovat peräisin Hedelmällisen puolikuun alueelta, jotka levisivät ilmastollisesti samankaltaiselle alueelle ja loivat perustan muinaisen Egyptin kulttuurin nousulle. Saharan eteläiselle puolelle ne eivät soveltuneet, koska ne eivät sopeutuneet kesäsateisiin ja päivän pituuden vähäiseen vaihteluun. Daimondin mukaan eteläisen Afrikan khoisanit ja pygmit epäonnistuivat maanviljelyksen kehittämisessä, koska useimmat eteläisen Afrikan luonnonvaraiset kasvit eivät soveltuneet viljeltäviksi.


Maanviljelyksen synnyn perusedellytyksenä on viljelykelpoisten kasvilajikkeiden saatavuus ja niiden ravintopitoisuus. Mutta neoliittisen vallankumoukseen toteutuminen edellytti myös maanviljelyksen kehitystä tukevan eläimistön olemassaoloa.


Edelliseen lukuun | Seuraavaan lukuun