Ideapankki

Ideoita kansalaisvaikuttamishankkeen teemojen toteuttamiseen koulussa ja opettajankoulutuksessa.

Siirto

Ideapankki

Tavoitteet ja sisältö: Tavoitteena on antaa opiskelijoille valmiuksia osallistua yhteiskunnassa käytävään keskusteluun ja syventää heidän näkemystään ajankohtaisista koulu- ja kasvatusasioista. Kurssilla käsitellään demokraattisen vaikuttamisen keinoja ja kanavia. Tutustutaan lukion oppilaskunnan ohjaajan tehtäviin. Seurataan medioissa käytävää koulu- ja kasvatusaiheista keskustelua ja osallistutaan siihen. Teemoja käsitellään opiskelijoiden alustuksien pohjalta ensin ryhmässä ja mahdollisesti oppilaskunnan hallituksen kanssa keskustellen; sitten niiden pohjalta kirjoitetaan tai muulla tavalla osallistutaan julkiseen keskusteluun, esimerkiksi järjestämällä julkinen paneeli tai vanhempainilta.

 

Harjoittelukoulujen kansalaisvaikuttamisohjelmat 2006-2007

Harjoittelukoulujen kansalaisvaikuttamisohjelmat 2005-2006