Hyppää sisältöön.
Omat työkalut
Osiot
Olet täällä: Etusivu Opetusmateriaalit Opetusideat Kaksi esimerkkiä sähköpostilla käydystä dialogista opettajan ja oppilaan välillä
Tehdyt toimenpiteet

Kaksi esimerkkiä sähköpostilla käydystä dialogista opettajan ja oppilaan välillä

Viimeisin muutos 27.03.2007

Kaksi esimerkkiä sähköpostilla käydystä dialogista opettajan ja oppilaan välillä:

Opettajan oppilaan itsearvioinnin pohjalta tekemä arviointi:

 Tervehdys!

 Arviosi osuu hyvin kohdalleen. Kurssista selkeästi arvosanaksi 8. Tuntiaktiivisuutesi tosiaan vaihtelee aika tavalla eri tunneille. Parhaimmillaan se on kirkkaasti kiitettävää, heikoimmillaan tunnista suuri osa kuluu muiden asioiden käsittelyyn. Mutta minusta tämä kurssi sujui paremmin kuin edellinen osaltasi ja se oli hieno juttu.

 

t. Ope

 

Opettajan alkuperäinen itsearviointikysely  ja oppilaan siihen kirjoittama arviointi

 

ma9 kurssin itsearviointi

 Vastaa mailiin siten, että kirjoitat vastauksesi kunkin kysymyksen alle. Kurssiarvosanan pohtimisen tueksi saat opettajalta tunnin alussa liuskan, josta näkyy testimenestyksesi sekä pisteinä, että numeroksi muutettuna ja lisäksi saat kotitehtävien laskuprosenttisi. Opettaja vastaa mailiisi ja antaa vastauksessaan sanallista palautetta. Tämä keskustelu tulostetaan ja näytetään kotona vanhemmille.

Sinulle on kertynyt kirjallisia näyttöjä seuraavasti:

 -Kurssien testien ja kotitehtävien yhteispistemäärä: 65/90p

 - Kotitehtävien laskuprosentti: 98%

 - Testien ja kotitehtävien pohjalta kirjallisten näyttöjen numero: 8-

 - Valtakunnallisen matematiikan kokeen numero: 7+

  

1. Kuinka hyvin olet mielestäsi oppinut käsitellyt asiat tällä  kurssilla? Mitkä asiat olet oppinut erityisen hyvin, mitkä asiat  ovat mahdollisesti jääneet vähän hämäriksi?

    -Olen käsitellyt mielestäni yhtälöt todella hyvin. Se kylläkin saattoi johtua siitä, että ne olivat helppoja ja mukavia. Ne olen oppinut tod. hyvin. Prosentitkin ovat jääneet  mieleeni, mutta vieläkin tulee jonkin verran virheitä/sekaannuksia niissä. Funktiot.. Ne olivat ihan äly vaikeita, joten ne ovat jääneet hiukan hämäräksi.

2. Arvioi aktiivisuuttasi tunneilla. Kuinka aktiivisesti olet osallistunut keskusteluun, viitannut, tehnyt taululle tehtäviä, tehnyt tunnilla tehtäväksi tarkoitettuja tehtäviä....

    -En ole ollut kamalan aktiivinen, mutta silloin tällöin olen ollut tod. aktiivinen. Jos kotitehtävät ovat olleet siististi tehtynä, niin olen ilomielin näyttänyt niitä.

   3. Kuinka ahkerasti olet tehnyt kotitehtävät? Jos alle 100%, niin miksi?

    -98%. Tuo kaksi prossaa saattaa johtua siitä, että en ole merkannut niitä, tai sitten siitä, että olen unohtanut merkata ne läksyksi.

4.  Kuinka monta tuntia poissaoloja tällä kurssilla? Miksi olet ollut poissa?

     -Öö.. Muistaakseni ei ole kuin yksi tai pari tuntia poissaoloa, ja ne ovat johtuneet siitä, että olen ollut kipeänä.

5. Mikä olisi Sinulle oikeudenmukainen arvosana kurssista (4-10)? Perustele hyvin! Pohjaa perustelusi kurssin testien ja kotitehtävien antamaan numeroon ja valtakunnalisen kokeen numeroon sekä tuntiaktiivisuuteesi.

    -No varmaan 4.. No ei! Hmm.. Veikkaisin että 8, sillä valt. kun. koe 7+ ja testit ja kot. teht. 8-, joten ei se tuosta 9 varmaankaan voi nousta.. Vai?

6. Millainen kurssin  vaikeustaso oli  Sinulle?

    -Oli helppoja ja vaikeita asioita. Esim. Yhtälöt olivat suht.koht. helppoja, kun taas funktiot olivat vaikeita. Joten aika kohtalainen.

7. Mitä huonoa/ hyvää kurssin toteutuksessa?

    -Hmm.. Hyvää oli opetus ja opetuksen toteutus ja tuntien "rentous". Huonoa.. Enpä nyt keksi mittään!

8. Ja sitten arvosana opettajalle. Arvioi saamaasi opetuksen laatua asteikolla 4-10. Kerro myös, miksi näin.

     -Varmaan.. 9½, sillä opetustyylisi oli aivan.. MAHTAVAA! :)

9. Arvioi luokan työskentelyilmapiiriä matikan tunneilla. Voit esimerkiksi verrata ilmapiiriin muilla tunneilla. Onko työrauha  Sinulle riittävä?

    -Ilmapiiri oli sopiva, välillä oli liikaa melua, eikä pystynyt keskittymään. Mutta.. Se on sitä.. Muilla tunneilla on sama juttu.

10. Mitä muuta haluat kertoa tämän kurssin opiskelustasi?

     -Olen ollut aika aktiivinen ja pirteä oppilas. Olen kuunnellut asioita ja opiskellut ahkerasti. Olen tehnyt kotitehtävät reippaalla ja iloisella mielellä ja olen panostanut vihkoni ulkonäköön. En ole häiriköinyt tunnilla ja olen panostanut opiskeluuni kaikin puolin! :)

 11. Ja sitten arviointia  koko yläasteen osalta. Miten matematiikon opiskelu sinulta on sujunut, millaisen koko yläasteen matematiikan arvosanan olet ansainnut? Kerro vapaamuotoisesti ja perustele loppuarvosana kurssimenestyksesi pohjalta. Onko 9 luokan opintomenestyksesi mielestäsi ollut kokonaisuutta parempaa vai huonompaa? Opettajalla on 9 luokan menestyksen pohjalta mahdollisuus harkita kokonaisarvosana, joka poikkeaa kurssien keskiarvosta. Olisiko sellaiselle harkinnalle mielestäsi perusteita?

     -9 luokalla numeroni ovat pysyneet suht. koht. samanlaisina, kuin aikaisemmin, tosin kurssit ovat (tietenkin) olleet vaikeampia, joten numero on heitellyt 9 ja 7 välillä. Toivon keskiarvoksi 9, mutta en tiedä riittävätkö numeroni siihen.. Mutta toivo elää! :)

 

TÄNKS! :)

 

Ja toinen esimerkki:

Opettajan oppilaan itsearvioinnin pohjalta tekemä arviointi:

 TN testistä 17/21p (8½), eli arvioit itse ihan nappiin. Muutenkin arviointisi on ihan kohdallaan. Kirjalliset näytöt olivat vähän hilkulla (8½ kumpikin numerolla arvioitu), mutta ei ole mitään syytä laskea sitä tästä rajalta.Toivottavasti jatkat samalla yrityksellä ensi kurssissa. Nyt kurssiarvosanaksi siis ehdottamasi 9.

 t. Ope

 

Opettajan alkuperäinen itsearviointikysely  ja oppilaan siihen kirjoittama arviointi

 

ma7 kurssin itsearviointi

Vastaa mailiin siten, että kirjoitat vastauksesi kunkin kysymyksen alle. Kurssiarvosanan pohtimisen tueksi saat opettajalta tunnin alussa liuskan, josta näkyy testimenestyksesi sekä pisteinä, että numeroksi muutettuna ja lisäksi saat kotitehtävien laskuprosenttisi. Opettaja vastaa mailiisi ja antaa vastauksessaan sanallista palautetta. Tämä keskustelu tulostetaan ja näytetään kotona vanhemmille.

 

Ennen viimeisellä tunnilla pidettyä todennäköisyyslaskennan testiä sinulle on kertynyt kirjallisia näyttöjä seuraavasti:

 - Kurssin alkupään asioista (funktio, suoran yhtälö ja piirtäminen sekä yhtälöpari) pidetystä kokeesta arvosana: 8,5

 - Tilastomatematiikan osasta pidetystä testistä: 10/12

 - Kotitehtävistä tehtyjä tehtäviä: 51/61

 - Viimeisellä tunnilla pidetyn todennäköisyyslaskennan testin pisteet joudut itse arvioimaan:   __17 / 21p ( max 3p jokaisesta tehtävästä)

 

1. Kuinka hyvin olet mielestäsi oppinut käsitellyt asiat tällä  kurssilla? Mitkä asiat olet oppinut erityisen hyvin, mitkä asiat  ovat mahdollisesti jääneet vähän hämäriksi?

Mikään ei ole jäänyt hämäräksi. Olen oppinut kaikki asiat aika hyvin.

2. Arvioi aktiivisuuttasi tunneilla. Kuinka aktiivisesti olet osallistunut keskusteluun, viitannut, tehnyt taululle tehtäviä, tehnyt tunnilla tehtäväksi tarkoitettuja tehtäviä....

Olen osallistunut keskusteluun aika usein ja viitannut entistä enemmän. Olen tehnyt enemmän tehtäviä taululle ja olen tehnyt mahdollisimman paljon tunnilla tehtäväksi tarkoitettuja tehtäviä.

3. Kuinka ahkerasti olet tehnyt kotitehtävät? Jos alle 100%, niin miksi?

olen ollut kahdelta tunnilta poissa enkä ole saanut läksyjä, muita en ole muistanut merkitä tai olen unohtanut.

4.  Kuinka monta tuntia poissaoloja tällä kurssilla? Miksi olet ollut poissa?

2 tuntia. Olin yyy:ssä. Lupalappu saatiin xxxx:ltä. Toisen kerran olin xxxxxx enkä ehtinyt sen jälkeen tunnille.

5. Mikä olisi Sinulle oikeudenmukainen arvosana kurssista (4-10)? Perustele hyvin!

9, olen ollut kaikinpuolin aktiivisempi enkä ole keskustellut tunneilla paljoa.

6. Millainen kurssin  vaikeustaso oli  Sinulle?

Sopiva. Ei helppo muttei vaikeakaan.

7. Mitä huonoa/ hyvää kurssin toteutuksessa?

Ei mitään huonoa.

8. Ja sitten arvosana opettajalle. Arvioi saamaasi opetuksen laatua asteikolla 4-10. Kerro myös, miksi näin.

9, opettaja on opettanut asiat hyvin ja on mukava.

9. Arvioi luokan työskentelyilmapiiriä matikan tunneilla. Voit esimerkiksi verrata ilmapiiriin muilla tunneilla. Onko työrauha  Sinulle riittävä?

Työrauha oli nyt parempi kuin aikaisemmin. Olen saanut työskennellyt rauhassa ja olen antanut muille työrauhan.

10. Mitä muuta haluat kertoa tämän kurssin opiskelustasi?

Enpä mitään... 

Yhteistyöverkosto