Kirja-analyysi
Kirjasta voi kertoa monella tavalla. Lukukirjan analyysillä tarkoitetaan lasten- ja nuortenkirjan tutkimista, jäsentelyä, eri tulkintojen tekemistä.. Oppilas tutustuu kertomuksen perusrakenteisiin: juoni, henkilöt, tapahtuma-aika ja -paikka. Painopiste on tekstin sisällön ja rakenteen ymmärtämisessä, sanavaraston kartuttamisessa ja sujuvassa lukemisessa. Oppilas opettelee hyödyntämään lukemisen ymmärtämisen strategioita. Hän oppii erottamaan pääasiat yksityiskohdista sekä ennakoimaan ja päättelemään tekstin pohjalta. Tällöin on tärkeää, että oppilas lukee paljon erilaista lasten - ja nuorten kirjallisuutta, kansansatuja ja runoja.
Lukukirjan valinnassa tulee aina huomioida oppilaan ikätaso. Ikätasolle sopivalla ja kiinnostavalla kirjallisuudella vahvistetaan positiivista asennetta sujuvaan ja ymmärtävään lukemiseen. Oppilas lukee luokan yhteisiä kokonaisteoksia, lyhyempiä tekstejä ja vapaavalintaisia lasten kirjoja. Hän tulkitsee tekstiä omista lähtökohdistaan ja jakaa oman lukukokemuksensa monin eri tavoin Kirjallisuuden opetuksessa lukukirjaan voi integroida mm. kieliopin, sanelut, luetun - ja kuullun ymmärtämiset, kirjoittamisen, itseasiassa lukukirjan kautta voi opettaa kaikki äidinkielen eri osa-alueet. Lukukirjaa valittaessa on hyvä huomioida mm. seuraavia asioita:

- kansikuvan tutkiminen
- takakannen tekstin lukeminen
- alun ja lopun lukeminen
- kirjan selaaminen
- kirjan laajuus
- tekstin koko
- kuka suositteli
- onko tuttu sarja ja kirjailija
Lukukirjasta voidaan tehdä seuraavanlaisia tehtäviä:
Henkilöt
- Ketkä ovat kirjan pää - ja sivuhenkilöt?
- Kuvaile pää- ja sivuhenkilöitä?
- Kuka kirjan henkilöistä haluaisit olla?
- Haastattele kirjan henkilöitä?
- Piirrä kuva tai sarjakuva kirjan henkilöistä
- Esittele kirjan henkilöt: "Kuka kukin on?"
Aika ja paikka
- Mikä vuodenaika?
- Kuvaile tapahtumapaikkaa.
- Kuinka pitkä ajanjakso?
- Menneisyys- nykyisyys- tulevaisuus.
Juoni
- Luettele juonen kohokohtia.
- Piirrä kirjasta juonikartta.
- Laadi juonesta käsitekartta.
- Vertaa juonta johonkin toiseen juoneen.
- Etsi juonesta kirjan käännekohdat.
Tyyli ja arviointi
- Tarkkaile lukujen alkuja.
- Miten kirjailija aloittaa luvut?
- Laadi uutinen kirjailijasta ja kirjasta.
- Millaisia tapahtumia lisäisit kirjaan?
- Ideoi ja kirjoita kirjalle jatko.
- Dramatisoikaa joku kirjan kohtaus.
- Suunnittele kirjaan uusi takakansiteksti.
- Piirrä kirjasta uusi kansikuva.
- Kirjoita kirjasta kirja-arvostelu
Kirjallisuusluettelo 1.-3. luokat
1. Dahl, Roald: Annok Iplik
2. Dahl, Roald: Iso, kiltti jätti
3. Egner, Thorbjörn: Kasper,Jesper ja Joonatan
4. Finne, Jalmari: Kiljusen herrasväki
5. Gonzalez, Philip: Koira, joka pelastaa kissoja
6. Huovi, Hannele: Urpo ja Turpo
7. Huovi, Hannele: Atte ja Nysä-Putte
8. Jacobsson, Anders & Olsson Sören: Jokin Lasse -kirja
9. Jansson, Tove: Kuinkas sitten kävikään
10. Kallioniemi, Tuula: Jokin Tossavainen -kirja
11. Kallioniemi, Tuula: Jokin Reuhurinteen ala-aste -sarjan kirja
12. Kallioniemi, Tuula: Salainen koiranpentu
13. Karjalainen, Elina: Jokin Uppo-Nalle -kirja
14. Knutsson, Gösta: Jokin Pekka Töpöhäntä-kirja
15. Kunnas, Kirsi: Jokin Tiitiäis -kirja
16. Kunnas, Mauri: Jokin Koiramäki - kirja
17. Kästner, Erich: Pojat salapoliiseina
18. Levola: Jokin Roosa Liina -kirja
19. Lindgren, Astrid: Jokin Eemeli -kirja
20. Lindgren, Astrid: Jokin Peppi Pitkätossu -kirja
21. Lindgren, Astrid: Melukylän lapset
22. Mäkinen, Taru: Rosvojahti
23. Mörö, Mari: Sakun lintukesä
24. Niskanen, Vuokko: Jokin Hiekkalan lapset- sarjan kirja
25. Nopola, Sinikka & Nopola, Tiina: Jokin Heinähattu ja Vilttitossu -kirja
26. Parvela, Timo: Jokin Ella -kirja
27. Salminen, Hellevi: Pekko ja jänis
28. Salminen, Hellevi: Pojat ja pankinryöstäjä
29. Spyri, Johanna: Pikku Heidi
30. Uspenski, Eduard: Fedja-setä, kissa ja koira
Kirjallisuusluettelo 4.-6. luokat
1. Aapeli: Koko kaupungin Vinski
2. Adams, Richard: Ruohometsän kansa
3. Blyton, Enid: Jokin Viisikko -kirja
4. Burroughs, Edgar Rice: Tarzan, apinain kuningas
5. Dahl, Roald: Matilda
6. Defoe, Daniel: Robinson Crusoe
7. Dieckmann, Maijaliisa: Jokin Kaksoset -kirja
8. Erlingsson, Fredrik: Ritari Benjamin Kyyhkynen
9. Finnemore, John: Robin Hood
10. Jacobsson, Anders -Olssen, Sören: Jokin Bert -kirja
11. Jansson, Tove: Vaarallinen juhannus
12. Kallioniemi, Tuula: Kuka rakastaa Ruusua
13. Kallioniemi, Tuula: Ihmemies Topi
14. Kontio, Tomi: Keväällä isä sai siivet
15. Kurvinen, Jorma: Jokin Susikoira Roi- kirja
16. Lindgren, Astrid: Ronja ryövärintytär
17. Lindgren, Astrid: Veljeni Leijonanmieli
18. London, Jack: Susikoira
19. Nopola, Sinikka ja Nopola, Tiina: Jokin Risto Räppääjä -kirja
20. Parkkinen, Jukka: Jokin Korppi-kirja
21. Parkkinen, Jukka: Jokin Suvi Kinos- kirja
22. Ranivaara, Jorma: Skeittaajan kesäloma
23. Riikkilä, Väinö: Pertsa ja Kilu
24. Rowling, J.K: Jokin Harry Potter -kirja
25. Stevenson, Robert: Aarresaari
26. Swan, Anni: Jokin Swanin nuortenteos esim. Tottisalmen perillinen
27. Twain, Mark: Tom Sawyerin seikkailut
28. Vaijärvi,Kari: Museoryöstö
29. Vaijärvi,Kari: Museoryöstö
30. Verne, Jules: Sukelluslaivalla maapallon ympäri
Linkkejä:
http://www.netlibris.net
http://www.nuorisokirjailijat.fi
http://www.yle.fi/kirjaseikkailu/
