Väittely

Taustaa

Vanha opetusmenetelmä, jonka avulla ajattelua opettivat mm. sofistit, Sokrates, Platon, Aristoteles, roomalaiset reetorit. Nykyään suosittu eurooppalaisissa ja amerikkalaisissa kouluissa ja yliopistoissa. Menestyksekäs väittely perustuu väittelijän omakohtaiseen tietämykseen, jonka varassa hän pystyy esittämään ja perustelemaan mielipiteensä. Väittely on tehokas tapa edistää tietojen omaksumista, omakohtaistumista ja käyttämistä. Väittely noudattaa tiettyjä sääntöjä, se on kurinalaista.

Väittelyn periaatteet

• Tuloksiin päästään todistusaineiston perusteellisen tutkimuksen avulla. Olennaista on kriittisyys ja loogisuus.
• Hyvä väittelijä ei ole demagogi vaan tutkija, joka etsii totuutta.
• Väittelyn aihepiiri voidaan valita vapaasti, mutta sen alueelta rajataan eksakti väite.
• Kukaan ei ole väittelijä vielä silloin, kun puhuu tai kirjoittaa asiasta, vaan vasta kun osaa jämäkästi perustella mielipiteensä argumentein.
• Loogisuuden ohella ovat tärkeitä persoonalliset, emotionaaliset tekijät.
• Tyyli, selkeys, kiehtovuus, kyky vedota kuulijoihin.

Argumentointi – väittelyn ydin

Argumentti on yksittäinen lausuma, jota väittelijä kannattaa. Argumentilla on aina selvä tavoite. Kouluopetuksessa argumentit voivat muodostua oppikirjan tekstistä, hakuteoksista, sanomalehdistä. Kun argumenttia laaditaan, tulee seuraavia asioita
ottaa huomioon.

• mitä itse asiassa väitetään
• millä perusteella niin voi väittää
• mistä väitteelle löytyy tukea (teoria, dokumentit, auktoriteetit, yleiset periaatteet)
• mitkä perustelut ovat vahvempia kuin toiset
• mitkä perustelut ovat uskottavia
• missä kohdin omissa perusteluissa on aukkoja (ennakoi mahdolliset takaiskut ja vastaväitteet, varaudu puolustamaan).

Väittelyn muotoja

Traditionaalinen väittely

Yleisin väittelymuoto kouluopetuksessa. Traditionaalinen väittely etenee esimerkiksi seuraavasti:

• Valitaan puheenjohtaja, sihteeri, tuomaristo, väittelijät, yleisö.
• Valitaan teema, toinen joukkue vastustaa (antiteesi), toinen puolustaa (teesi) teemaan liittyvää väitettä.
• Henkilöt, parit tai joukkueet valmistavat argumenttinsa.
• Väittelyn kesto on yleensä 10 - 20 min. Puheenvuorojen kesto voi olla 1-3 min., kummallakin puolella on yhtä paljon puheaikaa.
• Väittely etenee seuraavan struktuurin mukaan.

- Puheenjohtaja avaa väittelytilanteen.
- Teesiä puolustava puheenvuoro (A)
- Teesiä vastustava puheenvuoro (C)
- Teesiä puolustava puheenvuoro (B)
- Teesiä vastustava puheenvuoro (D)

Tämän jälkeen väittely etenee siten, että puheenvuorot siirtyvät vuoronperään puolustajille ja vastustajille, jotka itse päättävät, kumpi puhuu. Jos väittely jumiutuu, puheenjohtaja voi antaa puheenvuoron yleisölle. Ajanottaja voi ilmoittaa kaksi minuuttia ennen päättymisajankohtaa, että aika alkaa olla lopussa. Tämän jälkeen osapuolet saavat käyttää yhden minuutin pituisen tiivistävän puheenvuoron siten, että puolustajan puheenvuoro on aina viimeinen. Tuomaristo ratkaisee paremmuuden puheenvuorojen perusteella. Väittelyn arvioinnin kriteereitä: sisällön asiallisuus, väitteiden todenmukaisuus, esitystavan tehokkuus, hauskuus ja vakuuttavuus.

Ristikuulustelumenetelmä

Ristikuulustelumenetelmä perustuu aivan samoihin kriteereihin kuin traditionaalinen väittely, mutta perustuu kahden joukkueen väittelyyn. Joukkue esimerkiksi kolme oppilasta kuulustelee vastapuoltaan, on ehkä jännittävämpi kuin traditionaalinen väittely. Ominaista on tiukka aiheeseen pitäytyminen. Ennakkoluonnos tärkeä, joukkueet miettivät valmiiksi argumenttinsa sekä kysymyksensä. Tuomaristo ratkaisee paremmuuden puheenvuorojen perusteella.

Parlamentaarinen väittely

Perustuu Ison-Britannian alahuoneen ja brittiyliopistojen väittelytapaan. Keskeistä on puhujan ja yleisön vuorovaikutus, puhuja vetoaa ennen kaikkea yleisöön ja koettaa vakuuttaa sen omilla argumenteillaan. Parlamentaarinen väittely etenee seuraavasti:

• Puheenjohtaja avaa väittelytilanteen ja määrittää aiheen.
• Ilmoittaa säännöt esimerkiksi kaksi avauspuheenvuoroa (+/-).
• Yleisöpuheenvuorot (+/-).

Kurki, L. & Sihvonen, P.(1988). Väittely opetusmenetelmänä. Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan julkaisuja 25.