2.3. Kulttuurien eriaikaisesta kehityksestä
Kansojen ja kulttuurien eriaikaiseen kehitykseen eri mantereilla ennen vuotta 1500 vaikutti ennen kaikkea ”eri mantereiden erilaiset, domestikaation lähtökohdiksi sopivat luonnonvaraiset kasvi- ja eläinlajit” (Daimond). Toisena tekijänä oli ekologiset ja maantieteelliset esteet, jotka vaikuttivat maanviljelyksen leviämisen nopeuteen. Niillä oli olennainen merkitys erilaisten innovaatioiden siirtymisnopeuteen, sillä siihen vaikutti ihmisten siirtyminen ja muuttoliike mantereen sisällä. Mantereiden eristyneisyydellä sekä niiden pinta-alojen ja väestön kokojen erolla oli myös oma merkityksensä. Mantereen suurempi koko ja väestömäärä merkitsivät enemmän potentiaalisia keksijöitä, enemmän kilpailevia yhteiskuntia, enemmän innovaatiota tarjolla.
Maanviljelys, siihen
liittyvän tekniikan parantaminen (aura, ies, ratas, valjaat, pyörä,
kuljetusjärjestelmä) ja karjanhoito merkitsivät vallankumouksellista yhteiskunnallista
kehitystä. Tähän parhaat edellytykset maapallolla oli Hedelmällisen puolikuun
alueella, jossa syntyivät Euraasian suuret innovaatiot. Tätä edesauttoi vielä
se, että alueella pysyvän asutuksen syntyminen oli mahdollista jopa 2000 vuotta
ennen maanviljelykseen siirtymistä. Rikas luonnonvarainen kasvisto houkutteli
riistan alueelle. Metsästäjien ei tarvinnut mennä riistan luo, vaan riista tuli
heidän luokseen runsaan ravinnon houkuttelemana. Tämä mahdollisti myös varhain siirtymisen
eläinten kesyttämiseen. Amerikan mantereella kehitys kulki toisen suuntaisesti.
Pysyvää asutusta syntyi vasta useita tuhansia vuosia sen jälkeen kun
ensimmäiset kasvit otettiin viljelykseen. Siellä asettuminen pysyviin siemeniä
kerääviin kyliin olisi merkinnyt luopumista lihan käytöstä.
Yhteiskunnallisen ja
teknologisen kehityksen lisäksi euraasialaisella alueella oli kaksi suurta
etua, jotka edesauttoivat myöhemmin eurooppalaisen valloituspolitiikan
onnistumista sen alkuvaiheessa. Ensinnäkin eurooppalaisten etuna Amerikan
mantereella oli hevonen, jolla oli suuri merkitys valloitussotiin. Tuolloin hevosen merkitys oli samankaltainen kuin
ensimmäisessä maailmansodassa tankilla hevosia vastaan. Toinen eurooppalaisten
liittolainen valloituspolitiikan toteuttamisessa olivat tarttuvat taudit kuten
iso- ja tuhkarokko, influenssa, pilkkukuume, paiserutto, malaria, sikotauti,
hinkuyskä, tuberkuloosi ja keltakuume. Taudit, joilla oli ratkaiseva merkitys
eurooppalaisten kukistaessa Amerikan, Australian, Etelä-Afrikan ja Tyynenmeren
saarten alkuperäiskansat, olivat siirtyneet ihmisiin kesytetyistä eläimistä.
Euraasialaiselle väestölle oli kehittynyt tietty immuniteetti tai perinnöllinen
vastustuskyky tautien suhteen.
Kolumbuksen ja Euroopan
löytöretkien aikaan ilmenneet kehityserot eri mantereiden kansojen ja
kulttuurien välillä eivät olleet syntyneet kansojen biologisesta
erilaisuudesta, vaan maantieteellisistä ja biomaantieteellisistä sattumista
sekä erityisesti kasviston ja eläimistön erilaisuudesta. Diamond toteaa:
”Euraasian melkoinen alussa saama etu kasvoi valtavaksi eduksi vuonna 1492,
pikemminkin Euraasian omatakeisen maantieteen kuin erottuvan ihmisen älykkyyden
seurauksena.”
Maanviljelyksen,
karjanhoidon ja pysyvän asutuksen kehittymisen eriaikaisuus aiheutti
kauaskantoisia seurauksia, jotka erilaistivat eri mantereiden kehitysvauhdin.
Hedelmällisen puolikuun alueella kehittyi maanviljelyksen ja karjanhoidon myötä
lisätuoton syntyminen, joka mahdollisti nopeammin työnjaon, kirjoitustaidon,
kulttuurin, tieteen ja oikeus- ja lakijärjestelmän kehittymisen. Tärkeä
edellytys valloituspolitiikalle oli keskitetyn poliittisen järjestelmän
syntyminen valtion muodossa. Sen synnyn ja kehityksen hintana ja negatiivisena
puolena oli hierarkkisen yhteiskuntarakenteiden synty. Englantilaisen
historioitsijan Arnold Toynbeen mukaan sen hintana oli ”luokkaerot,
alleviivattuna kaupunkien ja maaseudun alueellisten luokkien eroilla”. Tämä
kehityksen toinen kallis hinta hänen mukaansa oli sota, jonka taloudellisena
edellytyksenä oli tuotannon lisätuoton synty.