Pioneeri Pavlikin myytti
Viimeisin muutos
17.02.2009
Historiaa tulkitaan koko ajan uudestaan. Jotkut tulkinnoista jäävät elämään toisia pitemmäksi aikaa. Tiedotusvälineillä on suuri merkitys siinä, millainen ”totuus” vakiintuu vallitsevaksi. Myytitkään eivät synny, vaan ne luodaan.
Oppimateriaalissa perehdytään Pavlikin murhan taustatietoihin neuvostomyytin ja sen vastamyytin sekä tutkijan näkökulmista. Tarkoitus on kiinnittää huomiota kirjoituksissa ilmeneviin vaikuttamiskeinoihin ja pohtia omaa suhtautumistaan niiden vastaanottamiseen.
Materiaali on tarkoitettu luokanopettajaksi opiskeleville, ja sillä on didaktisia yhtymäkohtia etenkin seuraavien peruskoulun opetussuunnitelman perusteiden (2004) 5.-6.-luokkien hyvän osaamisen kuvauksiin:
- Tiedon hankkiminen menneisyydestä: oppilas osaa erottaa faktan mielipiteestä.
- Historian ilmiöiden ymmärtäminen: oppilas tunnistaa ilmiöiden jatkuvuuden eri aikakaudesta toiseen ja ymmärtää, ettei muutos ole sama kuin edistys eikä se myöskään merkitse samaa eri ihmisten ja ryhmien näkökulmasta.
- Historiallisen tiedon käyttäminen: oppilas osaa esittää käsiteltävästä asiasta kertomuksen siten, että hän selittää tapahtuman tai ilmiön joidenkin toimijoiden kannalta.
Pioneeri Pavlikin myytti -materiaaliin