Page 39 - Kielitietoisen opettajan opas
P. 39

Kielitietoisen opettajan opas 35

                          Oulun normaalikoulun Koskelan yksikön Valo-luokan interiööriä.

Valmistavaa opetusta voidaan järjestää eri tavoin. Tässä tekstissä on lähtökohtana ryhmämuotoinen
valmistava opetus. Valmistava opetus voidaan järjestää inklusiivisesti perusopetuksen ryhmässä,
mikäli se katsotaan oppilaan kielitaidon kehityksen kannalta tarkoituksenmukaiseksi. Opetusta on
mahdollista järjestää myös yhdelle oppilaalle, koska valmistavan opetuksen valtionosuus on
oppilaskohtainen. Monissa kunnissa valmistavan opetuksen tarve voi olla juuri yksittäiselle
oppilaalle, jolloin kunnassa räätälöidään juuri sen koulun tilanteeseen ja juuri sille oppilaalle paras
ratkaisu. Opetus pohjautuu aina valmistavan opetuksen opetussuunnitelmaan.
Valmistavassa opetuksessa kaikkien oppiaineiden opetuksessa lähtökohtana on oppilas sekä hänen
aikaisemmat opintonsa ja kulttuuritaustansa. Valmistavan opetuksen opettaja selvittää
mahdollisuuksien mukaan oppilaan aikaisemmat tiedot ja taidot suhteessa oppilaan ikään sekä
oppilaalle suunnitellun vuosiluokan keskeisiin sisältöihin. Erityisesti kartoitetaan oppilaan luku- ja
kirjoitustaitoa sekä matemaattisia taitoja. Oppilasta rohkaistaan käyttämään osaamiaan kieliä sekä
aiempaa oppimishistoriaansa opiskelun tukena. Myös muut oppilasta ohjaavat ja opettavat aikuiset
tehdään tietoiseksi oppilaan lähtötasosta sekä tiedoista ja taidoista.
Valmistavan opetuksen opettajan työparina työskentelee usein koulunkäynninohjaaja, joka
yhteistyössä opettajan kanssa tukee ja ohjaa oppilaita kaikissa koulupäivän tilanteissa. Valmistavan
opetuksen ryhmässä aikuisten tulee luoda kaikille oppilaille turvallinen ja lämmin ilmapiiri. Keskeistä
opetuksessa on kielitaidon kehittyminen sekä muiden valmiuksien kehittäminen perusopetuksessa
opiskelua varten.
   34   35   36   37   38   39   40   41   42   43   44