Page 135 - eNorssi 25 vuotta

130 Opetusharjoittelun ohjauksen tutkimusta, kokeilua ja kehittämistä

den ilmiöön paneutuu Carol Gilligan kuvatessaan, kuinka ihmiset saattavat olla ei-tietäviä
omien tunteiden ja tarpeiden suhteen. Gilliganin (2002, 13–63) mukaan vaikeiden asioiden
kanssa yksin jääminen mutta myös ihmissuhteissa tietynlainen piiloon meneminen tai oman
itsensä häivyttäminen ovat keinoja, jotka tuhoavat omista tunteista tietoisena olemisen
sekä mielen ja kehon yhteyden.

Arendtia (2017, 59–86) suoraan lainaten “julkinen alue yhteisenä maailmana kokoaa ih-
miset yhteen ja estää heitä käymästä toistensa päälle.” En usko Arendtin tarkoittaneen
tällä sitä, että pelkkä olemassa oleminen takaisi maailmanrauhan. Sen sijaan ymmärrän
hänen painottavan, miten meidän tulee hyväksyä toisemme erilaiset taustat, arvomaail-
mat ja mielipiteet ja siitä huolimatta rakentaa yhteistyötä. Nimittäin Arendt kuvaa, kuinka
yhteisessä maailmassa todellisuuden takaaja ei ole kaikkien sen muodostavien ihmisten
“yhteinen luonto” vaan se, että näkökulmien moninaisuudesta huolimatta kaikki ovat ole-
massa yhdessä toisilleen. Näin ollen, jos ihmiset eristäytyvät toisiltaan, inhimillistä moni-
naisuutta edustavat eri näkökohdat häviävät ja siten toisten kuuleminen ja näkeminen sekä
toisten kuultavissa ja nähtävissä oleminen estyy. Arendtin mukaan tähän sisältyy yhteisen
maailman tuho. Siksi on tunnustettava moninaisuuden merkitys ja pohdittava, miten mo-
ninaisuutta ylläpidetään. Arendtin tapaan myös Nussbaum (2011, 15–26) puhuu moninai-
suudesta muistuttaessaan, että kaikki nykyaikaiset demokratiat ovat yhteiskuntia, joissa
kansalaisilla on keskenään erilaisia uskonnollisia ja yhteiskunnallisia vakaumuksia. Siksi
tarvitaan kykyä suhtautua myönteisesti monenlaisiin kulttuureihin, ryhmiin ja kansoihin.

Toisten ihmisten läsnäolosta riippuvaisena oleminen ja haavoittuvaisuuden kokeminen ovat
siis osa ihmisyyttä. Toisaalta tällainen autenttinen toisille näyttäytyminen ei ole helppoa - se
ei ole helppoa yksilötasolla, mutta oman vaativuutensa tähän asiaan tuo se, että koulussa
hyvin erilaisista taustoista tulevat oppilaat, tuntevat ihmiset, kohtaavat toisensa. Jokainen
heistä kantaa luokkaan mukana menneisyyden kokemuksensa, sen tunnetodellisuuden,
jossa he elävät ja jossa ovat varhaislapsuutensa eläneet. Osa heistä on saanut kotona ta-
pahtuvan kasvatuksen myötä keinoja toisten ihmisten rakentavaan kohtaamiseen, kun taas
osa oppilaista vasta harjoittelee näitä taitoja. Oppilaat ovat hyvin erilaisessa asemassa sen
suhteen, millaista tunnekyvykkyyttä he ovat oppineet varhaisina vuosinaan. Opettajina
meidän tulisikin tietää jotain myös tunteista, siitä mitä tunteet ovat ja miten ne vaikuttavat.

Ohjauskeskusteluihin pohdittavaksi:

• Mitä sinulle merkitsee ajatus tuntevien ihmisten yhteisestä maailmasta?
• Millaisia ajatuksia sinulla herää, kun puhutaan koulusta paikkana, jossa tuntevat

ihmiset kohtaavat toisensa?
• Onko oman haavoittuvaisuuden kanssa esiintyminen sinulle luontevaa?

Jos ei, miten se näkyy? Millä tavalla opettaja voi olla kosketuksissa oman
haavoittuvaisuutensa kanssa? Miksi se on tärkeää, tai onko se?