Page 134 - eNorssi 25 vuotta

129 Opetusharjoittelun ohjauksen tutkimusta, kokeilua ja kehittämistä

TUNNEKASVATUS KOULUSSA
– Näkökulmia ohjauskeskusteluihin

Sanna Isopahkala, Tampereen yliopiston normaalikoulu

Johdanto

Koulua koskevassa keskustelussa tunteet ovat saaneet aivan uudella tavalla sijaa viime
vuosina. Erilaiset tunnetaitoihin perustuvat ohjelmat kiinnostavat monia opettajia ja kas-
vattajia. Tässä katsauksessa pyrin rakentamaan tiiviin ja samalla kattavan ns. teoreettisen
viitekehyksen, jonka avulla tunnekasvatusta voidaan käsitellä opetusharjoittelussa. Lähden
liikkeelle siitä, millainen on tuntevien ihmisten yhteinen maailma ja miten tunteet vaikutta-
vat toimintamme taustalla. Tämän jälkeen käsittelen ryhmän merkitystä tunnekasvatuksen
alustana. Sidon sisältöön myös muutamia ohjaustehtäviä, joita ohjaustilanteissa voi käyttää
joko sellaisenaan tai soveltaa niitä tilanteen mukaan.

Tuntevien ihmisten yhteinen maailma

Filosofi Hannah Arendtista ei ehkä ensimmäiseksi tule mieleen koulun kehittäminen, mutta
tunnekasvatusta tutkivana opettajana minua on kiehtonut Arendtin (2017) ajatus yhteisestä
maailmasta, jossa meidän on tultava toistemme kanssa toimeen. Eikö siihen koulussakin
juuri pyritä? Tiedämme, että useat ongelmat koulussa liittyvät sosiaaliseen kanssakäymi-
seen ja monet lapset ja nuoret kokevat kiusaamista. Kun tätä teemaa lähdetään koulu-
jen tasolla ratkaisemaan, Arendtin näkemys yhteisestä maailmasta ja siellä toisten kanssa
toimeen tulemisesta on nähdäkseni selkeä lähtökohta. Toisten kanssa toimeen tulemista
voidaan tunnekasvatuksen näkökulmasta pitää ikään kuin miniminä, johon kaikkien meidän
tulisi pystyä.

Arendtin (2017, 69–89) mukaan yhteinen maailma näyttäytyy totuudenmukaisena silloin,
kun tunnustamme inhimillisen moninaisuuden ja olemme toistemme nähtävillä ja kuulta-
villa. Moninaisuus tarkoittaa Arendtille sitä, että olemme kaikki samanlaisia siinä mieles-
sä, että emme ole samanlaisia keskenämme. Samalla ihmisenä olemiseen liittyy vahvasti
toisten ihmisten läsnäolo. Täydennän Arendtin ajatusta ihmisenä olemisesta filosofi Mart-
ha Nussbaumin näkemyksellä. Nussbaum (2011, 15–41) lähtee määrittelemään ihmisenä
olemisen ehtoja haavoittuvuuden kautta. Hänen mukaansa vasta kohdatessaan maailmaa
haavoittuvuuden näkökulmasta, lapsi voi kokea muut ihmiset todellisiksi ja vertaisiksi. Tätä
kykyä harjoittaessaan lapsi oppii vastavuoroisen riippuvuuden lait. Nussbaum varoittaa,
että jos kansalaisilta puuttuu kyky empatiaan, syrjäytyminen ja leimautuminen lisääntyvät.
Hän kuvailee, kuinka toisten kohtaaminen yhteiskunnassa vaatii kaikilta sen ymmärtämistä,
että muillakin ihmisillä on ajattelun ja tuntemisen sisäiset kyvyt. Samaan haavoittuvaisuu-