Page 55 - eNorssi 25 vuotta

50 Opetusharjoittelun ohjauksen tutkimusta, kokeilua ja kehittämistä

John Hattieta on kiinnostanut kysymys, mitä oikeastaan tapahtuu yksilön oppiessa ja mit-
kä tekijät vaikuttavat eniten sellaiseen koulutukseen, jossa saadaan tavoitteiden mukai-
sia huipputuloksia. Hän on tehnyt laajan meta-analyysiin perustuvan tutkimuksen, jossa
hän on listannut opiskelijoiden suorituksiin ja oppimistuloksiin vaikuttavia tekijöitä erittäin
positiivisista erittäin negatiivisiin vaikutuksiin. Laadukkaalle pedagogiikalle on tyypillistä
esimerkiksi luokan hyvä ilmapiiri opiskelulle, ryhmänhallinta, opettajan usko oppijoihin ja
hänen antama palaute oppimisesta, opiskelu pienryhmissä ja vertaisten vaikutus sekä käyt-
täytyminen luokassa. Erinomainen opettaja on opettaessaan selkeä ja hän kehittää itseään
ammatillisesti arvioiden opetustyönsä tuloksia. Aiempi koulumenestys ja motivaatio taas
korreloi oppijan menestymistä uusissa tehtävissä. (Hattie 2009.)

Miten määritellä sitten ryhmä ja minkä merkityksen tutkimukset antavat ryhmälle opis-
keluprosessissa ja tavoitteiden saavuttamisessa? Ryhmää voidaan tarkastella ensinnäkin
ryhmän tavoitteiden kannalta. Tuckman (1965) osoittaa, että ryhmällä on sekä tunne- ja
että tehtävätavoite. Ryhmä ja ryhmädynamiikka kehittyvät yleensä vaiheittain. Tuckman
jakaa ryhmän kehittymisen vaiheet yhteensä viiteen: muotoutumiseen, kuohuntaan, nor-
miutumiseen ja tehtävän suorittamisen vaiheeseen sekä ryhmän hajoamisen vaiheeseen.
Ryhmän kehittymistä voidaan tutkia eri vaiheissa sen muodostumisesta toimivaan ryhmään
ja mahdollisesti sen loppumiseen. (Tuckman 1965.)

Bales (1950) on tarkastellut myös ryhmän kehittymistä. Tutkimuskohteena on ollut ryhmän
jäsenten välinen, suhdekeskeinen viestintä sekä tehtäväkeskeinen viestintä. Hänen mu-
kaansa etenkin alussa suhdekeskeinen viestintä korostuu. Huomio kiinnittyy siihen, miten
ryhmän jäsenet ratkaisevat ongelmia ja jakavat tehtäviä. Kummankin tason viestintä, sekä
suhdekeskeinen että tehtäväkeskeinen on merkittävää, jotta ryhmä pystyy työskentele-
mään tehokkaasti. (Bales 1950.)

Tuckman (1965) ja Bales (1950) kuvaavat ryhmän sosioemotionaalista luonnetta, jossa
keskeistä on paitsi tehtävästä suoriutuminen myös jäsenten keskinäinen vuorovaikutus.
Tutkimustulokset vahvistavat ryhmässä muodostuvan yhteenkuuluvaisuuden tunteen mer-
kitystä.

Yhteenkuuluvuuden tunne on ihmisen yksi perustarpeista, joka on esillä jo Maslowin tar-
vehierarkiassa (Maslow 1943). Yhteenkuuluvuus (sense of belonging) tarkoittaa yksilön
kokemusta siitä, kuinka hän tuntee kuuluvansa joukkoon, tulevansa arvostetuksi ja kun-
nioitetuksi ryhmässä ja sosiaalisessa kontekstissa. Yhteenkuuluvuuden tarve on universaali
tarve, jonka on osoitettu myös olevan yhteydessä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. (Deci
& Ryan 2000.)

Oppijan oppimisprosessiin vaikuttavat hänen käsityksensä itsestään oppijana. Banduran
(1977) sosiokognitiivisessa teoriassa yksilön uskomusta omista kyvyistään suoriutua tehtä-