Page 89 - eNorssi 25 vuotta

84 Opetusharjoittelun ohjauksen tutkimusta, kokeilua ja kehittämistä

OHJAUSTYÖKALU OPETUSHARJOITTELUUN
– RAKENTEITA, REFLEKTOINTIA JA DIGITAALISTA TUKEA

Perttu Ervelius, Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu

Johdanto

Opetusharjoittelu on opettajankoulutuksen keskeinen osa-alue, jossa yhdistyvät teoreet-
tinen tieto ja käytännön taidot. Martikainen ja Sivenius (2017b) painottavat, että ohjattu
harjoittelu on lähtökohtaisesti tavoitteellista ja pyrkii opettajaopiskelijan kokonaisvaltaiseen
ammatilliseen kasvuun. Heidän mukaansa ohjaaja voi tätä tavoitetta tukeakseen asettua
joustavasti erilaisiin rooleihin (esim. neuvonantajaksi, tukijaksi tai reflektoivaksi asiantun-
tijaksi) opettajaopiskelijan tarpeiden mukaan. Heikonen, Toom, Pyhältö, Pietarinen ja Soini
(2017) osoittavat, että opetusharjoittelun rakenteet, turvallinen ympäristö ja ohjaavien
opettajien tuki mahdollistavat opiskelijoille tilaisuuden kokeilla erilaisia opetustapoja. Tämä
tukee heidän taitojensa kehittymistä ja edesauttaa ammatillista kasvua sekä luottamusta
luokkahuoneessa toimimiseen.

Byman, Jyrhämä, Stenberg, Maaranen, Sintonen ja Kynäslahti (2021) osoittavat, että opet-
tajankouluttajat eivät ole yhtenäinen ryhmä, vaan heidän kehitystarpeensa vaihtelevat
merkittävästi. Siksi ammatillisen kasvun tukeminen edellyttää joustavia ja eriytettyjä käy-
täntöjä, jotta yksilölliset lähtökohdat ja tavoitteet voidaan huomioida.

Tämän artikkelin tavoitteena on tuoda esiin, miten tutkimusperustaisuus näkyy opettajan-
kouluttajien ammatillisessa kehittymisessä sekä millaisia huolia, uskomuksia ja arvoja he
liittävät työhönsä ja opiskelijoiden tukemiseen opetusharjoittelussa (ks. Maaranen, Kynäs-
lahti, Byman, Jyrhämä ja Sintonen 2019). Lisäksi artikkelissa viitataan siihen, kuinka ope-
tusharjoittelussa tarvitaan turvallinen ja rakentava ympäristö, jotta opiskelijat uskaltavat
kokeilla erilaisia opetustapoja (Heikonen ym. 2017). Tällainen turvallinen ilmapiiri tukee
myös teorian ja käytännön kytkemistä toisiinsa.

Artikkeli hyödyntää laajasti aiempaa tutkimuskirjallisuutta ohjauksesta, reflektiosta ja op-
pimisprosesseista. Näiden teoreettisten lähtökohtien avulla tarjotaan perusteltu viitekehys
työkalun kehittämiselle ja käytölle, mikä mahdollistaa sen skaalautuvuuden ja soveltamisen
myös muihin opetuksen konteksteihin. Tavoitteena on luoda ohjauskäytäntöjä, jotka eivät
ainoastaan tue harjoittelijoiden oppimista, vaan myös parantavat ohjauksen kokonaisval-
taista laatua.

Lopuksi artikkeli tarjoaa konkreettisia keinoja, joiden avulla ohjaajat voivat parantaa omaa
työskentelyään ja vastata entistä paremmin opetusharjoittelijoiden yksilöllisiin tarpeisiin. Näin
pyritään edistämään sekä harjoittelijoiden että ohjaajien ammatillista kasvua ja kehitystä.