Page 90 - eNorssi 25 vuotta

85 Opetusharjoittelun ohjauksen tutkimusta, kokeilua ja kehittämistä

Teoreettinen viitekehys

Tässä artikkelissa ohjaustyökalun kehittämisen taustalle valittiin viisi keskeistä teoreettista
näkökulmaa, jotka tarjoavat vahvan perustan työkalun suunnittelulle ja vastaavat opetus-
harjoittelun ohjauksessa esiintyviin keskeisiin haasteisiin. Näitä näkökulmia yhdistää pyr-
kimys tukea sekä opiskelijoiden yksilöllistä oppimista että ohjaajien työskentelyn laatua
systemaattisesti ja reflektoiden.

1. Psykologinen turvallisuus ja luottamuksellinen ilmapiiri. Oppimista edistää huomatta-
vasti työyhteisön avoin ja luottamuksellinen ilmapiiri, sillä tiedon jakaminen ja yhteistyö
eivät synny automaattisesti, vaan edellyttävät keskinäistä luottamusta sekä rakentavaa vuo-
rovaikutusta (Tynjälä 2008). Turvallinen ohjaussuhde, joka rakentuu selkeistä odotuksista,
luottamuksesta ja avoimesta kommunikaatiosta, on keskeinen lähtökohta ohjausprosessille.
Tämä on erityisen tärkeää opetusharjoittelussa, jossa harjoittelijoiden kokemukset voivat
vaihdella huomattavasti ja he tarvitsevat tukea itseluottamuksensa rakentamisessa.

2. Reflektio ja itsearviointi. Kolbin (1984) kokemuksellisen oppimisen malli korostaa sykli-
syyttä, jossa kokemus, reflektio ja uusien toimintatapojen soveltaminen kietoutuvat yh-
teen. Myös Koppel, Stenberg ja Palomäki (2022) osoittavat, että säännöllinen reflektio on
opetusharjoittelussa keskeinen työkalu: se auttaa hahmottamaan opettajan omaa oppi-
mis- ja kehittymisprosessia sekä tukee teorian ja käytännön yhteensovittamista. Näin ollen
reflektion ja itsearvioinnin merkitys on olennainen harjoittelijan ammatillisen kasvun ja
opetustilanteiden kehittämisen kannalta.

3. Taitojen kehittyminen yksilöllisin oppimispoluin. Dreyfus ja Dreyfus (1980) tarkastele-
vat taitojen kehittymistä vaiheittaisena prosessina, joka etenee aloittelijan suoraviivaisista
toimintamalleista asiantuntijan intuitiiviseen toimintaan. Tämä malli edellyttää ohjaajalta
kykyä tunnistaa harjoittelijan taitotaso ja tukea häntä yksilöllisesti. Opetusharjoittelussa
harjoittelijoiden kokemustaso ja oppimistarpeet vaihtelevat, joten joustavat ohjauskäytän-
nöt ovat tärkeitä jokaisen harjoittelijan ammatillisen kehittymisen tukemiseksi.

4. Teorian ja käytännön välisen yhteyden vahvistaminen. Vygotskyn (1978) lähikehityksen
vyöhyketeorian mukaan vuorovaikutuksella on keskeinen rooli oppimisessa. Opetusharjoit-
telussa tämän teorian soveltaminen on keskeistä, koska teorian ja käytännön yhdistäminen
on usein haastavaa, mutta välttämätöntä harjoittelijan ammatillisen kehittymisen kannalta.
Käytännön opetustilanteisiin liitetty reflektio auttaa harjoittelijaa näkemään, miten teoreet-
tinen tieto tukee hänen käytännön ratkaisujaan.

5. Kollegiaalinen tuki ja vertaispalaute. Yhteisöllinen oppiminen ja kollegiaalinen vuo-
rovaikutus ovat tärkeitä ohjauksessa. Esimerkiksi Erdemir ja Yeşilçınar (2021) korostavat,
että vertaispalaute voi olla tärkeä osa opetusharjoittelua ja opettajaksi kasvua, etenkin