Page 20 - Kielitietoisen opettajan opas
P. 20

Kielitietoisen opettajan opas 16

2.3 Esimerkkitapauksia eri oppiaineista
2.3.1 Kielitietoista matematiikkaa alakoulussa

Matematiikan tunneilla käytetään alusta alkaen käsitteitä, jotka oppilaiden oletetaan ottavan
käyttöön oppitunneilla. Suurin osa näistä käsitteistä on sellaisia, etteivät ne esiinny arjen
vuorovaikutustilanteissa, esimerkiksi erotus, osamäärä, tulo ja summa. Ne kuuluvat kuitenkin
olennaisena osana matematiikan kieleen. Käsitteiden ymmärtäminen avaa tien ”puhua
matematiikkaa” toisten oppilaiden sekä opettajan kanssa.

Ymmärtämisen kannalta on tärkeää, että oppilaat ohjataan etsimään vastaavat käsitteet myös
käyttämällään kotikielellä. Vanhempia voi osallistaa matematiikan opetukseen pyytämällä heiltä
apua uusien käsitteiden nimeämiseen omalla kielellä. Opettajan vastuulla on huolehtia, että
oppilaan matematiikan sanakirja täydentyy uusilla käsitteillä. Luokan seinälle voi koota lukuvuoden
alusta alkaen matematiikan käsitteitä suomeksi, mutta myös muilla oppilaiden osaamilla kielillä.

Matematiikan oppikirjoissa ja käsitteiden määrittelyssä käytettävälle kielelle on tyypillistä runsas
passiivin käyttö, joten sen ymmärtäminen on tarpeen.

            Esimerkki 2. luokan käsitteenmäärittelystä: Kun kaksi pistettä yhdistetään suoralla
            viivalla, syntyy jana.

            Esimerkki 4. luokan tehtävästä: 49€ jaetaan tasan seitsemälle lapselle. Kuinka paljon
            kolme lasta saa yhteensä?
   15   16   17   18   19   20   21   22   23   24   25